pink wheels giro d'espoo

pyöräily on triathlonin lajeista hankalin järjestää (ei senpuoleen niin on uintikin, inhoan kylmää vettä) ja pyöräilykauden aloittaminen usein venähtää pitkälle kesään. tämän takia ilmoittauduin girolle hyvissä ajoin että saisin kesän ensimmäisen kunnon lenksun tehtyä vetoavun voimin. ja kun baba kysyi 2 viikkoa sitten team elina jouhkin nimissä porukkaa 25km/h ryhmään, otin heti mukana. tiesin, että paukkuni eivät tuon kummempaan vauhtiin riitä. edes peesiajossa.

koko talven olin toki ajanut, mutta asiointimatkaa ja yksivaihteisella. pari kertaa olin lumen aikana sotkenut trainerilla, mutta koska se on niin poskettoman tylsää niin se jäi siihen pariin kertaan. giroa varten ostin vaaleanpunaiset pyöränkumit (vaihdoin ihan itse!!!) ja pari kertaa käytin pyörää ulkona todetakseni, että vaihdon yhteydessä ei sisäkumit menneet hajalle (tätäkin on tapahtunut).

giro-päivä koitti helteisenä ja siirtymät kotoa tapahtumapaikalle tapiolan urheilupuistoon taitoin pyörällä. meitä oli startissa yli kaksikymmentä vaaleanpunaista!

lähtökuva team rynkebyn kanssa. baban kuva.


ensimmäinen kaksikymppiä mentiin saattoajona espoon rantoja pitkin. ison porukan hännillä ajaminen teki rynkytystä vauhdissa. lisäksi mutkia ja hidastetöyssyjä oli tämän tästä. kivenlahden jälkeen meno tasoittui hieman kun vapaa ajo alkoi.

olen giro-reittiä ajanut omin päin osissa, joten osasin pelätä kylmälän osuuden heikkoa päällystettä ja sitä kammottavaa ylämäkeä. letkassa ajaessa ei isompia mäkiä varten saa oikein otettua vauhtia, pikemminkin piti jarruttaa juuri mäen alla ja nitkuttaa sitten ylös pienimmällä vaihteella ja seisten. mutta pitkillä suorilla pätkillä oli peesistä hyötyä: yksin ajaessa loivaan ylämäkeen vastatuulessa tuntuu ettei matka etene millään. yhtäkkiä oltiinkin Veikkolassa.

pink wheels, pink nails, pink skin. jupen kuva.

veikkolasta jatkettiin vanhaa turuntietä bodomille. satulanaluslaukku alkoi irtoamaan tarranauhoista ja jonkin aikaa kalastelin sitä vapaalla kädellä talteen. samalla jäin joukon hännille. bodomin ympärys oli mäkinen ja pinta huonossa kunnossa. osasin jo pelätä etukäteen jorvin mäkeä ja siinä nitkuttaessa sitten jäinkin joukosta. onneksi en joutunut taluttamaan, niin kuin etukäteen ajattelin. viimeisen kympin sotkin yksistään ja se oli raskasta ilman peesiä. maalissa olin kaksi minuuttia porukan jäljessä, mutta ehdin kuitenkin maalikuvaan :)


















baban maalikuva


upea reissu kaikenkaikkiaan! kisakeitto naamariin ja sotkemaan kotia kohti.

 

 

synttärimaraton sorvankylällä

vihdoin anun 40v maran rapsa:

on eri tapoja juhlia pyöreitä vuosia. jotkut järjestävät pönötysjuhlat, toiset maratonin. osallistuin sorvankylällä 10.5 jälkimmäiseen tapaan, nimittäin anun 40-vuotisjuhlamaratoniin (ja ollin 50v).

  juhlakalut hehkeinä

meitä oli vajaa autolastillinen Helsingistä, minun lisäkseni miikka, pekka ja unski. juhlan kunniaksi olin sonnistautunut viherkeiu-asuun: vihreään peruukkiin ja kukkamekkoon.

 starttia odotellessa. pekan jalkoja ei palella.

 anu kertoo speksit. miikka kuopii lähtöviivaa.

 ritvalle kisa oli vuoden viideskymmenes.

sorvankylän maraton tehtiin neljänä kympin edestakaisena kierroksena ja kahdenjarapian lisälenkkinä. huolto- ja kääntöpaikkana oli anun ja markuksen autotalli ja toisen suunnan kääntöpaikka viiden kilometrin päässä olevan huoltoaseman kohdalla. matkalla oli yksi kylmä juomapiste. anulta lähdettiin hiekkatietä, mikä hillittömän kurvin kohdalla vaihtui asvalttiin, osa reitistä kulki pyörätietä pitkin. mäkiä riitti.

reitti oli yllättäen henkisesti helppo. näkyvyyttä riitti, mäet oli helppo ennakoida ja kilometrikyltit soljuivat ennakoidusti vastaan. eksymisen vaaraa ei ollut. huoltopisteitä oli riittävästi, vaikka kylmäasemalla joutuikin itse laskemaan omat juotavat tankista. autotallin huoltopiste notkui syötävää.

 maalisuoralla unskin kanssa

 ja juhlakalua onnittelemassa

mukava reissu, suosittelen sorvankylää!


sauna ja siviilivaatteet muuttaa juoksukaverit tunnistamattomiksi.
keskellä oleva tage on porukan noviisi: kasassa vain 99 maratonia.

juoksua kahvakuulan ehdoilla

minulla on harjoitusohjelma. ensimmäinen sitten vuoden 2005, jolloin tähtäsin 3½ tunnin alitukseen maratonilla (tuo jäi sitkeän sairastelun takia haaveeksi ja kärkitulokseksi jäi 3.36. mitäs menin räkätaudissa hassen #400 vai oliko se #500 maratonille).

löysin täältä treenigeneraattorin. kolme treeniä viikossa, kuuden viikon sykleinä. käytetään kolmea kuulakokoa (minulle 16, 12 ja 8kg), joilla kullakin tehdään yksi sarja. ensin vasen käsi (se on munulla heikompi) ja sitten oikea lennosta vaihtaen niin kuin kisassa. ensin työnnöt ja sitten tempaukset.

olen huono laskemaan toistoja, on nimittäin tosi kypsää miettiä kesken sarjan oliko lukema 53 vai 63. käytänkin pitkissä sarjoissa apuna munakelloa, päätän etukäteen suoritustempon ja nostan kuulaan tarvittavan ajan. triviaalia, Watson. ehkä määrä jää yhden vajaaksi tai tulee yhden yli, mutta kymmenluku on ainakin kuosissaan. samaa strategiaa aion käyttää kisassa, eli lähden liikkeelle tietyllä tempolla ja viimeisen puoli minuuttia voin siitä kiristää. sama pätee maratonjuoksuun, eikös vain - liian kova alkuvauhti voi tehdä nolon lopun.

päivän treeni oli seuraavanlainen, sarjojen välissä noin puolitoista minuuttia taukoa ja työntöjen ja tempausten välissä noin viisi minuuttia. treenigeneraattori laski treenin koko kilomääräksi 4864 kg, eli kuorma-auton verran. no, voihan kuorma-autonkin nostaa pöydälle kilon palasissa.

työntöjä:
12/käsi 16kg:lla tempo hidas, kolme sisäänhengitystä yläasennossa
3min20sek/käsi 12kg:lla @12rpm (eli 12 toistoa per minuutti)
3min20sek/käsi 8kg:lla @20rpm

tempauksia:
12/käsi 16kg:lla tempo hidas, kolme sisäänhengitystä yläasennossa
3min20sek/käsi 12kg:lla @12rpm (eli 12 toistoa per minuutti)
3min20sek/käsi 8kg:lla @20rpm

vaikka kotona on kuulia riittämiin, en ole kotitreenaaja. parhaat treenikicksit tulee yleisillä saleilla, jossa raavaatkin miehet katselevat peilien kautta touhuani. ihan oikeasti, normi punttiksilla ei treenata kuulilla ja sentakia kuuden minuutin työntöähinä herättää huomiota. sitä paitsi olen sarjojen lopussa hiestä märkänä,, nykyään normi punttiksilla harva edes hikoilee.

asuna minulla on kuulatreenissä puuvillainen paita. räkkiasennossa kyynärpää nojaa suoliluuhun ja lycrat sunsemmoiset ovat liukkaita. ei ole kivaa kun lepoasento lipsuu. lisäksi isojen tyttöjen malliin kastelen paidasta suoliluiden kohdat, että pito olisi entistä parempi (myös tämä saa katseita). ja Hannoverista tutut kompressiolahkeet - niillä tulee kummasti lisäjerkkua pohkeisiin.

6.5.2014 älä laihduta-päivä

ensi tiistaina vietetään syömishäiriöliiton älä laihduta-päivää. kalikka kalahtaa. omasta mielestäni nimittäin voisin olla laihempi. minulla on jenkkakahvat. allit roikkuu. reidet hyllyvät. ja kun istun saunan lauteilla, muodostuu vatsaani makkara.

mutta toisaalta, kun näen itseni peilistä jonkun toisen jumppaajan vieressä (joskus harvoin, sillä yleensä jumppaan selkä peiliin päin), näytän aliravitulta. samoin, kun lasken painoindeksiäni, keikun normaalin alarajoilla. en ole koskaan ollut painoindeksiltäni yli 25 eli lievästi ylipainoinen. en edes synnytyssairaalassa.

ja silti tällä hetkellä julkisesti uhoan olevani dieetillä - miksi? olen ilmoittautunut kahvakuulannostokilpailuihin  höyhensarjaan ja punnitukset pidetään tunti ennen kisan alkamista. perfektionistinä en halua tässä asiassa pienintäkään väpätystä. tavoitepainooni aion päästä jättämällä ylimääräisen sokerin pois (jota siis syön kaikessa muodossa aivan liikaa) eli siirtymällä terveelliseen ruokavalioon. ja ihan oikeasti, normaaliruokavalioni on moskaa.

kerran vuonna keppi ja keihäs meillä oli työpaikan tyttöjen projektina kimppalaihdutus. kirjoitushuoneen nurkassa oli vaaka. kirjasin pilkuntarkasti ylös kaiken mitä söin, ja varmistin olevani joka päivä ainakin 1000kcal miinuksella. siis normaalikulutuksesta minunpainoisella ilman liikuntaa. ja tähän kun laskettiin mukaan liikunta (100km/vko ja pari jumppaa), lähti paino räjähtävään laskuun. mutta yllättävintä oli huomata, minkälaiset kicksit siitä tuli - kerrankin toimintaa josta tuloksia syntyi vähällä vaivalla! säikähdin ja lopetin.

anorektikon laihdutus on epäterveellistä ja he varmaan tietävät sen mutteivät pysty asialle mitään. myös ylipainoisten laihdutuskuurit ovat usein epäterveellisiä, sillä kuurin loputtua kilot tulevat takaisin ellei osaa muuttaa elintapojaan. kana ja parsakaali eivät ole kaikkien lempiruokia. sokeri ja rasva on hyvää, mutta niitä pitäisi oppia syömään kohtuudella ja se on vaikeaa, koska kaupan karkki- ja keksihyllyt pursuavat vaihtoehtoja. muistelen lapsuuteni 70/80-lukua, jolloin limsapullot olivat pieniä ja big mac suurin hamppari, mitä mäkkäristä sai. telkkarin iltaohjelmat alkoivat viideltä ja loppuivat kymmeneltä. sinne pitäisi päästä takaisin.

no joo, laihdutusjuttuja on bittiavaruus pullollaan ja joillekin ravitsemus muistuttaa uskontoa. joten lopetankin tähän.