maanantai 14. huhtikuuta 2014

puhdas ja ääliö (aka. every woman should know how to clean)

edellisenä viisvuotiskautenani opettelin uimaan.
tällä viisvuotiskaudella aion opetella nostamaan.
siis kahvakuulaa.

olin käynyt ohjatuilla kuulajumppatunneilla vähän yli vuoden kun eräs ohjaaja teetti sata tempausta. siis putkeen, omilla kädenvaihdoilla ja kuulankin sai käyttää maassa. ajatus pidempikestoisesta suorituksesta osui ja upposi vanhaan jäniskoiraan. varsinainen tajunnan räjäyttävä kokemus oli noin vuosi sitten kun ymmärsin, että kahvakuulassa voi kilpailla. logiikka (yhden kisakokemuksen syvällä rintaäänellä) on pitkälti sama kuin aikaperustaisessa juoksussa: näet kellotaulun koko ajan ja järjestäjät laskevat hyväksytyt toistot. itse keskityt taktiikkaan (rauhallinen aloitusvauhti, loppukiri) ja suoritukseen.

vuodenvaihteessa liityin kuulaseuraan nimeltä lift me up http://liftmeupteam.wordpress.com/ ja rupesin käymään seuratreeneissä. treeni tähtää kisasuoritusten parantamiseen ja perustuu neljään perusnostoon: heilautus (swing), rinnalleveto (clean), työntö (jerk, suom. ääliö) ja tempaus (snatch). heilautus on vauhdin tuottavana voimana rinnallevedossa ja tempauksessa ja raskaalla kuulalla tehtynä erinomainen etureisi- ja vatsalihasliike. erikoista on ollut huomata kuulannoston vaikutus juoksuun: takareisijumit häipyivät hiljalleen ja maraton kulkee varttia nopeammin.

linkit liikkeisiin täältä http://www.iltalehti.fi/iltvurheilu/20130710027212235_v9.shtml



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti