tiistai 10. maaliskuuta 2015

elinan muistolle

elinan pyörät lakkasivat pyörimästä. tai ehkä paremminkin siirtyivät pyörimään sinne, missä ei ole mustaa jäätä, routavaurioita eikä tappajasepeliä.

baba kertoo mynextrun-blogin haastattelussa elinan tarinaa ja teamelinajouhkin historiaa:
****Elina Jouhki on triathlonisti, joka rintasyövän selätettyään osallistui Norjassa puolikkaaseen Triathloniin ja menestyi niin hyvin, että sai paikan kesän 2013 MM-kisoihin Las Vegasiin. Hän ei kuitenkaan päässyt kisoihin, koska hänellä todettiin leukemia. Hän oli syksyn sairaalassa ja sai kantasolusiirron, jonka jälkeen kaikki näytti tämän vuoden alussa hyvältä, kunnes pääsiäisenä ilmeni, että leukemia oli uusiutunut.
Elina oli suunnitellut osallistuvansa Frankfurtin Ironman-kisaan kaveriporukalla kerätäkseen huomiota kantasolurekisterille ja Syöpäsäätiölle. Koska hän ei siihen pysty, hän otti yhteyttä Alexander Stubbiin ja Antti Hagqvistiin, joka on valmentajani ja myös itse kantasolusiirron saanut entinen leukemiapotilas. Antti lähetti minulle Elinan kirjeen, ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Keräsin muutaman kaverin ja tein blogikirjoituksen jossa kerroin Team Elina Jouhkista ja pyysin ilmoittamaan minulle, jos joku haluaa lähteä mukaan. Asia lähti etenemään valtavalla vauhdilla, ja kolmessa viikossa meitä oli lähes 200.***

sain kunnian olla mukana elinan tiimissä. ensimmäinen elinalle juoksemani maraton oli #300 Hannoverissa enne vappua 2014. en koskaan päässyt elinaa livenä näkemään, mutta hänen tarinansa kiinnosti ihan ammattinikin tähden. olen nimittäin työurani aikana toiminut syöpätutkimuksessa. elina opetti kouriintuntuvasti, miten jokaisen näytteen takana on ihmiskohtalo. joskus jopa murhenäytelmä. tavallisimmin näytesarjaan kuului pari-kolmekymmentä näytettä, joille kullekin oli potilaan henkilöllisyyden suojaamiseksi annettu yksilöllinen koodi. pari-kolmekymmentä ihmiskohtaloa, selviämisiä ja menehtymisiä. tuskaa perhepiirissä. jaettuna pieniin muoviputkiin viidenkymmenen mikrolitran erissä. enkä koskaan löytänyt mitään mullistavaa - teinkö turhaa työtä? joku näytteistä on saattanut olla tutun tutusta. tämmöiset panee hiljaiseksi ja miettimään.

elina oli koulutukseltaan hammaslääkäri (itse olen biokemisti) eli varmaan tiesi syöpäbiologian ja -genetiikan perusteet. ja osasi sekä hakea tietoa että kriittisesti lukea sitä (sori vaan kaikki uskojat, on "tietoa" ja tietoa). olen miettinyt mitä itse ajattelisin, jos joku mainitsisi minulle sanat "sekundaarileukemia", "translokaatio" ja "residuaalitauti" (en ole tutustunut elinan taudinkulkuun sen kummemmin, nuo olivat vain educated guess). varmasti myös menetelmät "karyotyypitys", "FISH" ja "RT-PCR" saisivat toisenlaisen merkityksen. kyseessä ei ole enää koodattu näyteputki, vaan elämä.

baba ja kumppanit polkaisivat pystyyn keräyksen. aiemmin syöpäsäätiö merkitsi minulle vuosittaista raha-anomusta ja mahdollista puolen vuoden pätkärahoitusta. muistan, miten koko tutkimusryhmän voimin kasattiin hakemusta ja usein, kun kirjekuori oli liimattu kiinni, huomattiin että selvitys 7B on pöydällä. eikus kuori auki ja takaisin paperisulkeisiin... nyt ymmärrän, että rahat ovat kotoisin myös yksittäisten ihmisten omista taskuista. sellaisilta, jotka uskovat, että rahoittamalla tutkimusta voivat todella auttaa. kertakaikkiaan liikuttavaa. valitettavasti iso osa tehdystä tutkimuksesta ei johda läpimurtoihin, mutta kuka voi sanoa että tehty työ on turhaa? suuret löydöt voivat tapahtua sattumalta ja ihan muista aihepiireistä - niin kuin sekin orgaanikko joka sattumalta nuolaisi spaattelia puhtaaksi synteesituotteesta ja maistoi makean (se oli aspartaami).

loppuun elinan motto:
”Life may not be the party we hoped for, but while we are here, we might as well dance.”
eikus tanssimaan! tai lenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti