ivanin ja xenian meriitit ovat hengästyttävät (käykää ivanin linkistä katsomassa 72kg työntö...) ja vanha jäniskoira hieman ujostellen liittyi ihan oikeiden kuulaurheilijoiden sakkiin.
ensimmäisenä päivänä käytiin lävitse räkki (sic!), työntö, heilautus ja rinnalleveto. toistojen määrä laskettiin sadoissa, ei kymmenissä. heilautuksen kanssa meni palikat ihan uusiksi: lantiosaranan sijaan pitäisi käyttää takakenoa ja kyykistymistä. ja vartalon kiertoa ja painonsiirtoa. aika monta liikkuvaa osaa, nimittäin kun keinunnan muisti niin takakenon unohti ja sitä rataa. tuli ihan mieleen perhosuinti (jota en koskaan oppinut kunnolla) ja rintauinti (en koskaan poisoppinut vanhanmallista sammakkopotkua). huomatkaa kuvan keskittynyt ilme (kuva: max käär).
iltaa vietettiin kuusiksella savusaunan ja avannon merkeissä. en ole koskaan käynyt kuusiksella talvella. jäätyneenä järvi näytti tosi pieneltä (ja se takimmaisen lahden poiju on kyllä tosi kaukana kun sinne yrittää uida).
seuraavana päivänä ohjelmassa oli tempaus, the kämmennahan tappaja. pari tuntia tempausta pelotti jo ajatuksena. viime aikoina hiertymät ovat tulleet sormiin ja keskelle kämmentä. aukinaisen nahan kestää noin viikko parantua ja silloinkin pitää ehjän ihon reunat hinkata hiekkapaperilla ettei kahva tartu ja revi auki lisää. onneksi sain vinkin teipistä, mikä ei rullaudu reunoista, ja teippaustyylistä, mikä pitää teipin paikoillaan. päivän mittaan piti teipata useampikin sormi. ivanin ja xenian tempaukset näyttivät tosi vaivattomilta ja vähäeleisiltä. meikäläinen ähki painonsiirron, vartalonkierron, takakenon ja kyykyn viidakossa.
lopuksi molemmat kertoivat harjoittelusta. yllättäen löytyi paljon yhteyksiä juoksumaailmaan. kuulareenipäivien välillä on aerobista reeniä (juoksua) mikä nopeuttaa voimaharjoittelusta palautumista. lisäksi yhtenä päivänä viikossa on kovempi lenkki (kisasuorituksen pituushan on vähän alta cooper, eli hapenottoa tarvitaan). reeniöverien kohdatessa ei ole mitään järkeä vetää ohjelmaan merkittyä reeniä, vaan sitä voi joko keventää tai sitten tehdä vain verryttelyn/kevyen lenkin. ja kun kisaa varten keventää, immuniteetti voi heiketä (tuttu juttu: yhdessä vaiheessa maratonlensu oli kohdallani enemmän sääntö kuin poikkeus. sitten lopetin pidemmät keventelyt).
"mental training" (suomeksi vi**tuksensieto) osui ja upposi. eli miten pitää keskittyä tekemiseen eikä tulokseen. tähän hetkeen eikä tulevaan (tähän kilometriin eikä siihen että on vielä 95 jäljellä). ja miten vaikeastakin hetkestä voi päästä ylitse. jotenkin kummasti muistui mieleen bornholmin kisan viimeiset kuusi tuntia kun tina kristiansenin kanssa kisattiin siitä kumman psyyke murtuu ekana.
leiri oli kaiken kaikkiaan toisi antoisa, koukuttava ja lihaset jumittava kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti