perjantai 9. toukokuuta 2014

juoksua kahvakuulan ehdoilla

minulla on harjoitusohjelma. ensimmäinen sitten vuoden 2005, jolloin tähtäsin 3½ tunnin alitukseen maratonilla (tuo jäi sitkeän sairastelun takia haaveeksi ja kärkitulokseksi jäi 3.36. mitäs menin räkätaudissa hassen #400 vai oliko se #500 maratonille).

löysin täältä treenigeneraattorin. kolme treeniä viikossa, kuuden viikon sykleinä. käytetään kolmea kuulakokoa (minulle 16, 12 ja 8kg), joilla kullakin tehdään yksi sarja. ensin vasen käsi (se on munulla heikompi) ja sitten oikea lennosta vaihtaen niin kuin kisassa. ensin työnnöt ja sitten tempaukset.

olen huono laskemaan toistoja, on nimittäin tosi kypsää miettiä kesken sarjan oliko lukema 53 vai 63. käytänkin pitkissä sarjoissa apuna munakelloa, päätän etukäteen suoritustempon ja nostan kuulaan tarvittavan ajan. triviaalia, Watson. ehkä määrä jää yhden vajaaksi tai tulee yhden yli, mutta kymmenluku on ainakin kuosissaan. samaa strategiaa aion käyttää kisassa, eli lähden liikkeelle tietyllä tempolla ja viimeisen puoli minuuttia voin siitä kiristää. sama pätee maratonjuoksuun, eikös vain - liian kova alkuvauhti voi tehdä nolon lopun.

päivän treeni oli seuraavanlainen, sarjojen välissä noin puolitoista minuuttia taukoa ja työntöjen ja tempausten välissä noin viisi minuuttia. treenigeneraattori laski treenin koko kilomääräksi 4864 kg, eli kuorma-auton verran. no, voihan kuorma-autonkin nostaa pöydälle kilon palasissa.

työntöjä:
12/käsi 16kg:lla tempo hidas, kolme sisäänhengitystä yläasennossa
3min20sek/käsi 12kg:lla @12rpm (eli 12 toistoa per minuutti)
3min20sek/käsi 8kg:lla @20rpm

tempauksia:
12/käsi 16kg:lla tempo hidas, kolme sisäänhengitystä yläasennossa
3min20sek/käsi 12kg:lla @12rpm (eli 12 toistoa per minuutti)
3min20sek/käsi 8kg:lla @20rpm

vaikka kotona on kuulia riittämiin, en ole kotitreenaaja. parhaat treenikicksit tulee yleisillä saleilla, jossa raavaatkin miehet katselevat peilien kautta touhuani. ihan oikeasti, normi punttiksilla ei treenata kuulilla ja sentakia kuuden minuutin työntöähinä herättää huomiota. sitä paitsi olen sarjojen lopussa hiestä märkänä,, nykyään normi punttiksilla harva edes hikoilee.

asuna minulla on kuulatreenissä puuvillainen paita. räkkiasennossa kyynärpää nojaa suoliluuhun ja lycrat sunsemmoiset ovat liukkaita. ei ole kivaa kun lepoasento lipsuu. lisäksi isojen tyttöjen malliin kastelen paidasta suoliluiden kohdat, että pito olisi entistä parempi (myös tämä saa katseita). ja Hannoverista tutut kompressiolahkeet - niillä tulee kummasti lisäjerkkua pohkeisiin.

R2 Säärystin Suomi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti