on eri tapoja juhlia pyöreitä vuosia. jotkut järjestävät pönötysjuhlat, toiset maratonin. osallistuin sorvankylällä 10.5 jälkimmäiseen tapaan, nimittäin anun 40-vuotisjuhlamaratoniin (ja ollin 50v).
meitä oli vajaa autolastillinen Helsingistä, minun lisäkseni miikka, pekka ja unski. juhlan kunniaksi olin sonnistautunut viherkeiu-asuun: vihreään peruukkiin ja kukkamekkoon.
sorvankylän maraton tehtiin neljänä kympin edestakaisena kierroksena ja kahdenjarapian lisälenkkinä. huolto- ja kääntöpaikkana oli anun ja markuksen autotalli ja toisen suunnan kääntöpaikka viiden kilometrin päässä olevan huoltoaseman kohdalla. matkalla oli yksi kylmä juomapiste. anulta lähdettiin hiekkatietä, mikä hillittömän kurvin kohdalla vaihtui asvalttiin, osa reitistä kulki pyörätietä pitkin. mäkiä riitti.
reitti oli yllättäen henkisesti helppo. näkyvyyttä riitti, mäet oli helppo ennakoida ja kilometrikyltit soljuivat ennakoidusti vastaan. eksymisen vaaraa ei ollut. huoltopisteitä oli riittävästi, vaikka kylmäasemalla joutuikin itse laskemaan omat juotavat tankista. autotallin huoltopiste notkui syötävää.
mukava reissu, suosittelen sorvankylää!
sauna ja siviilivaatteet muuttaa juoksukaverit tunnistamattomiksi.
keskellä oleva tage on porukan noviisi: kasassa vain 99 maratonia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti