tukka takana, elämä edessä

joskus elämä läpsii avokämmenellä pitkin poskia. silloin sitä keskittyy hoitamaan vain olennaisen eikä bloggaa, vaikka olisi käynyt kuinka jännissä ja kivoissa kisoissa. vähän aikaa sitten luin blogitekstin supernaisesta ja kalikka kalahti heti. omaan nilkkaan. vaikka sekä blogi- että somepäivitykseni ovat jonkinasteista supernaisen paistattelua, älkää luulko että minulla olisi elämän korttipakka hallussa. miksi ikävistä asioista pitäisi julkisesti narista?

ja sitten asiaan eli niihin jänniin ja kivoihin kisoihin. syyskuun ensimmäisenä lauantaina kävin Hyvinkäällä nostamassa kuulaa suomi-cupin kolmannessa osakilpailussa, mikä samalla oli pohjoismaiden yhteiskilpailu. tyttäreni rippijuhlia vietettiin seuraavana päivänä ja olin valmistelujen puolivälissä. huonosti nukutun yön jälkeen ajaessani sumussa kohti hyvinkäätä mietin ihan vakavasti että miksi. kun olisi parempaakin tekemistä.

tyttäreni, tuo sanan säilän mestari, oli kerran kommentoinut "miten kehtaat nolata itsesi julkisesti kun ei ole toivoakaan että pärjäisit" (juoksupiireissä tuota kutsutaan numerolapun raiskaamiseksi). juuri tuolla fiiliksellä kävelin lavalle. lopulta olin itse tulokseen (69 yhden käden rinnalleveto-työntöä) tyytyväinen, sillä jaksoin (ja kehtasin) koko sen koko kymmenminuuttisen. ja suorituksen jälkeen kerkesin hyvin jatkamaan piirakoiden paistelua. illalla pöytähopeita kiillottaessani muistelin edellistä kiillotuskertaa vähän yli 15 vuotta sitten. silloin valmisteltiin ristiäisiä. niin se aika rientää, enkä mitään pysyvää ole saanut aikaseksi.

seuraavalla viikolla päätin pitää lomaa kuulan nostelusta ja keskittyä juoksenteluun. hasse nimittäin järjesti keskelläviikkoa-päivämaratooneja ja aiheutti sillä jonkinasteista myrskyä vesilasissa. minulle riitti kolme kisaa, sillä koin jonkinasteista flunssaista oloa ja nukuin huonosti koko viikon. vaikka kelit olivat suosiolliset, se on aika yksinäistä mennä 4-5 osallistujan maratonilla....

tukka takana, elämä edessä