maanantai 20. lokakuuta 2014

tavoitteista ja tuplista

vihdoin ovat syyslomalaiset palanneet kouluun ja tietokone on vapaa.

vuosi 2014 on suomen maratonkeräilyn historiassa erikoislaatuinen. tage, kalevi ja ritva ovat ottaneet haasteekseen juosta 100 maratonia tämän vuoden aikana. tänään ritvalla ja kalevilla on plakkarissa noin 130 suoritusta. tagella, joka nauttii koko rahan edestä, on vuoden sadas vielä edessä.

mitä tämä tarkoittaa tavalliselle hölkkääjälle? no sitä, että tänä vuonna eivät maratonit suomesta lopu. niinpä minäkin, kun #300 haaste oli turvallisesti historiaa, rupesin laskemaan loppuvuoden viikonloppuja ja suorituksia. tavoite 52 maratonia vuodessa (keräilijän A-luokka) tarkoittaa keskimäärin yhtä kisaa per viikko vuoden ympäri. lyhyellä matikalla laskien siis jokaista vapaata viikonloppua kohden täytyy siis joko juosta keskellä viikkoa tai joku viikko tehdä kaksi suoritusta.

koska lokakuun ensimmäinen viikonloppu kului kuulan varressa oulussa, oli seuraavana viikonloppuna tiedossa tupla. no joo, joillekin tämä ei ole big deal, koska he ovat tehneet sitä vuoden alusta joka viikko. itselleni sen sijaan tämä oli vasta vuoden kolmas (yksi niistä oli kesällä juostu loimaan tripla). jutun juju on olla vetämättä itseään liian piippuun ensimmäisellä maralla, olla hankkimatta liian massiivisia hiertymiä ja energianhukkaa. eli jos kisojen välinen yö kuluu ensimmäisestä kisasta toipuessa, on toisen kisan ennuste heikko. jos ensimmäisen on mennyt maltillisesti, voi toisessa kisassa sitten ilman paineita ottaa löysät irti. toisen kisan ensimmäinen kymppi on yleensä aika tahmea, koska paikat ovat jumissa, mutta juoksu yleensä irtoaa ihan kelvollisesti, jos tankkaa lisää energiaa koko matkan ajan.

viikonlopun ensimmäinen kisa käytiin pohjoisrannassa tuloksella 4.30.xx. ilma oli lämpimähkö ja tuulinen ja liiallisella pukeutumisella vetäisin jonkinasteisen nestehukan. ei ollut pissahätä koko reissun aikana (eikä pitkään sen jälkeenkään). toisella puoliskalla ei vaan kulkenut enkä viitsinyt repiä.

viikonlopun toinen kisa käytiin vantaalla ja edellispäivästä viisastuneena olin kevyemmin pukeutunut. nälkä oli matkassa heti startista lähtien ja banaania sekä geeliä kului joka huoltopisteellä. join koko ajan. kaksi kertaa kävin puskassa eli pasi kuikalla joten nestehukasta ei ollut tällä kertaa vaaraa. kierrosajat olivat 1.05 luokkaa ja neljännen eli viimeisen kierroksen menin nopeammin nettotuloksella 4.19.08 eli jäin alle puoli minuuttia kauden ennätyksestä. massajuoksussa on ihan eri tavalla vetoapuja kuin pohjoisrannassa tai paloheinässä. mikään ei anna loppumatkasta niin boosteria kuin (nuoren! hyväkuntoisennäköisen!) miehen selkä, jonka ohittamiseen täytyy tehdä hieman töitä.

 
 
tässä vantaan maratonmitalien evoluutio.
ylimpänä ensimmäisen vantaa maratonin (1994) mitali. ylsin tulokseen 3.33.xx täydellisellä viimeisen kierroksen sippaamisella. silloisella reitillä kierroksen lopussa oli vesitornin mäki.
toisena on vuoden 2002 mitali.
kolmantena on vuosien 2004-2007 mitalit. vuonna 2006 juoksin myös tuplan. en muita miten lauantain hasse meni, mutta vantaalla aika oli 3.53 tai jotain.
neljäntenä on vuosien 2008-2010 mitalit. vuonna 2011 olin vantaan sijaan kolin ultralla dnf:aamassa.
alimpana on vuosien 2012-2014 mitalit.

vantaan reittiä on muutettu moneen otteeseen ja mielestäni tämä viimeisin on varsin onnistunut. ensimmäisinä vuosina juostiin valkoisenlähteentien pohjoispuolella (mukaanlukien vesitornin mäki). sitten reitti siirtyi kahdeksikon muotoiseksi etelä- ja pohjoispuolen lenkuroiksi ja se mäki jäi pois. välillä juostiin vastakkaiseen suuntaan. nyt urheilupuistolta mennään etelään ja teollisuusalueelle ja sitten takaisin urheilupuistolle ja pohjoiseen. yhtään ison tien ylitystä ei ole eikä muutenkaan hidastavia mutkia. juomapisteitä on kolme, tasaisesti reitillä ja suomen paras kannustusryhmä (kuulemma lenni-kalle teipaleen kodin edessä) jaksaa pitää meteliä alusta loppuun asti.

hasse oli vuoden #41 ja vantaa vuoden #42 eli kymmenen on jäljellä ja vuoden loppuun asti aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti