palautumisesta ja silleen

aika usein porukat kysyy että palaudutko noista juoksenteluista. ja aika usein vastaan että jaa, miltä se palautuminen tuntuu - voi olla että en ole palautunut vuoden 2006 jälkeen (milloin juoksin ensimmäisen ultran). toisaalta, jos juoksee peräkkäisinä päivinä maratonit ja jälkimmäisenä paremman ajan, on sitä pakko olla edes jollain tavalla palautunut.

nyt loppiaisnostojen jälkeen opin, miltä maraton tuntuu kun ei ole palautunut. puolen tunnin kuulanheiluttelu, no big deal, sitä ehkä ajattelee. mutta puolen tunnin ajan tauotta tasajalkaponnistuksia puolikyykystä - you got the point. pahin lihasjumi etureisi/pers-akselille tulikin pari päivää myöhemmin eikä tuntunut menevän millään ohi.

tarkoittaen sitä että neljän päivän päästä olin paloheinässä raatona viivalla. kun startin hetkellä unski puhui juoksu-kävely yhdistelmätaktiikasta, olin heti mukana. eli jokainen ylämäki käveltiin ja tasapätkät köpötettiin rauhallisesti. alkuun kävelypätkät meinasivat unohtua kun niitä tuli niin usein. lopussa kävely tuntui rikkovan juoksurytmin täydellisesti kun niitä tuli niin usein. viimeisellä kierroksella hermo petti ja ehdotin että lopetetaan kävely ja pannaan vähän vauhtia lisää. ja niin tapahtui. loppupäivä kuluikin sitten kipeitä etureisiä hieroessa. mutta seuraavana aamuna taas hölkkä kulki. sanotaan että palautumiseen auttaa kevyt liikunta. ehkäpä maratonjuoksu on juuri sitä.

kuvassa maaliviivan vähän ennen puolta päivää ylittänyt viisikko ja huoltopöydän leuhkat eväät. viisikosta kolme tosin starttasi myöhemmin.